Kasvatuksellisesti näkeväksi

Katselin tuossa aamusella aamu-tv:n uutisia ja siinä oli juttu nuorten mielenterveyden pulmien ja lääkityksen räjähdysmäisestä lisääntymisestä. Suorasukaisesti todettiin, että nuorten mielenterveyden ongelmista on kasvamassa kansantauti. Haastateltavat olivat oman alansa huipputekijöitä, erityisesti Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka käytännönläheisin ajatuksin oli hyvä. Peräänkuulutettiin nuoren kasvua tukemaan luotettavan aikuisen roolia ja tukea. Olen täysin samaa mieltä, täsmälääkkeenä tuki kohteeseen on monesti toimivampi keino pyrkiä vaikuttamaan muutokseen ja oppia kohtaamaan nuori. Maailman raadollisuus ja kilpailuhenkisyys saattaa aiheuttaa nuoressa epätoivoa ja voimattomuutta, nuori tarvitsee ohjausta ja työkaluja kohdata maailman haasteet. Nuori tarvitsee yhteistä aikaa, ja aikuisen jolla on jalat maassa ja hän on kasvatuksellisesti näkevä. Miksi nyt mielenterveyden ongelmat lapsien ja nuorten osalta ovat lisääntyneet? Onko maailman kiireisempi, unohdammeko toisemme ja keskitymme vain itseemme ja elämme tulavisuutta unohtaen nykyhetken arvokkuuden. Emmekö ole valmiita kohtaamaan ongelmia, saatikka löytämään niihin ratkaisuja? En haluaisi olla sormea heristävä aikuinen ja entinen nuori joka muistelee kultaista nuoruutta, mutta missä lasten playstation on nykyään? Ennen se oli pihalla leikkien ja touhuten, jolloin mielikuvitus sai kehittyä ja kasvaa. Tänä päivänä playstation on monesti se ruutu, jota lapset liiaksi pelaavat. Tuo ruutu ei opeta sosiaalisia taitoja, eikä anna mielikuvitukselle tilaa. Olen vetänyt tässä syksyn aikana itse Ruutanan koululla touhukerhoa, kerhossa puuhastellaan ja touhuillaan. Syksyn pihaleikkien ”ykkösleikki” oli kymmenen tikkua laudalla, retkien tiimoilta on harjoiteltu ryhmässä toimimisen taitoja ja sisäpeleissä on päästy purkamaan energiaa. Liikaa ulkoapäin ohjattu toiminta tylsistyttää, lapsen pitää saada leikkiä luontaisesti ja oppia leikin kautta taitoja mitä elämässä pärjääminen vaatii.

Oppilaan koulupolulla on monia nivelvaiheita, jotka aiheuttavat haasteita nuorelle itselleen, mutta ennen kaikkea kotiväelle. Kasvatuksellisesti näkeväksi tuleminen tarvitsee joissakin tapauksissa tukea ja sparrausta, yhteinen kasvatuskumppanuus antaa näkökulmia nuoren arjen havainnointiin. Suomessa on tällä hetkellä menossa hyviä hankkeita niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Lahdessa on järjestetty murrosikäisten vanhemmille kahvila kerran kuukaudessa, jossa vanhemmat voivat jakaa kokemuksiaan ja ajatuksiaan, sekä saavat apua pulmiinsa. Monesti isotkin pulmat on ratkaistavissa hyvin helposti ja yksinkertaisin keinoin. Keinoja yhdistävänä asiana on yhteinen aika ja kohtaaminen. Kohtaamisen tekee onnistuneeksi, jos kaikkien toiveet, mielipiteet ja ajatukset nähdään sekä kuullaan. Näissä kohtaamisissa olisi tärkeä saavuttaa tilanne ja ympäristö, missä nuori voisi jakaa omia tunteitaan. Tuo Lahden malli on käytössä myös monien liittojen toiminnassa paikallisesti, esimerkiksi ADHD ryhmätoiminta aikuisille, jonka tarkoituksena on tarjota vertaistukea ja sitä kautta löytämään arkeen keinoja millä tukea tarkkaavaisuushäiriöistä.

Jotta pystyy tulemaan kasvatuksellisesti näkeväksi pitää pystyä asettumaan nuoren rooliin, unohtaa ulkokultaiset roolit ja tittelit. Käytännön järkeä ei tässäkään kohtaa saa mielestäni unohtaa. Lapsi on lapsi vain kerran, lapsuus aika on uuden oppimista ja oman itsensä kehittämistä. Nuorikin on vielä lapsi, joka tiedostaa osan omasta paikastaan maailmassa, mutta saattaa silti olla epävarma ja voimaton. Nuoruusvaihe on erityisen merkityksellinen aikuisuuteen siirryttävän portaan askeleella. Nuori saattaa haastaa, ja vähätellä tuen tarvetta. Sisimmässään hän kuitenkin kaipaa aikuista, joka antaa aikaa ja ymmärtää. Tähän vaiheeseen toivoisin yhteiskunnan puuttuvan entistä konkreettisemmin toimin, ja vaikka kasvatustyö on vaikeasti taloudellisesti tuottavaksi toiminnaksi mitattava asia, niin kulupuoli myöhemmässä vaiheessa on varmasti kevyempi. Jos ja kun nyt teemme järkeviä ratkaisuja nuorten tukemiseen, niin uskoisin että tulevaisuudessa voimme lukea nuorten syrjäytyneisyyden vähenemisestä ja sitä kautta kulupuolen vähenemisestä. Kirkkain ajatuksin tähänkin päivään, kohti uusia haasteita ja vahvemmin kasvatuksellisesti näkeväksi.